Ulkokorvantulehdus
Ulkokorvantulehdus on pieneläinklinikoilla hyvin yleisesti diagnosoitu vaiva. Äskettäisessä tutkimuksessa diagnosoitiin joko korvatulehdus (otiitti) tai Otodectes cynotis -korvapunkin aiheuttama infektio 5 prosentilla kaikista vastaanotolla tutkituista koirista ja 2 prosentilla kaikista vastaanotolla tutkituista kissoista.1 Vaikka ulkokorvantulehdus on yleinen, sen (kuten monien muidenkin ihosairauksien) hoito voi olla haastavaa ja toisinaan turhauttavaa. Hoidon onnistuminen voi edellyttää pitkäkestoista, jopa loppuelämän kestävää hoitoa, johon eläimen omistajan on sitouduttava hyvin ja joka edellyttää hyvää suhdetta omistajan ja eläinlääkärin välillä.
1 = Hill, P.B. et al. Veterinary Record (2006); 158: 533-539
Ulkokorvantulehduksen syyt
Ulkokorvantulehduksen etiologia on monitekijäinen. Tulehduksen ensi- ja toissijaiset aiheuttajat voi ilmetä erilaisina yhdistelminä, ja niihin voi liittyä tulehdusta pahentavia ja sille altistavia tekijöitä. Seuraava luokittelu edustaa eläinten ihosairauksien erikoislääkäreiden tämänhetkistä näkemystä.
Tulehduksen ensisijaisia syitä ovat allergiset ihosairaudet, kuten atooppinen dermatiitti ja ruokayliherkkyys, ulkoloiset, vierasesineet, sarveistumishäiriöt, korvakäytävän kasvaimet tai polyypit ja immuunivälitteiset sekä autoimmuunisairaudet.
Tulehduksen toissijaisia syitä ovat bakteeri- ja hiivasieni-infektiot. Infektio syntyy, kun tulehduksen ensisijaiset aiheuttajat muuttavat korvakäytävän mikroilmastoa ja kun lisäksi tulehdusta pahentavat ja sille altistavat tekijät luovat mikrobien kasvulle otolliset olosuhteet.
Tulehdusta pahentavat tekijät ovat seurausta korvatulehduksesta ja estävät sen paranemisen. Esimerkkejä tästä ovat korvan "itsepuhdistusmekanismin" häviäminen ja korvakäytävän etenevät patologiset muutokset. Nämä tekijät muuttavat korvakäytävän olosuhteita esimerkiksi ahtauttamalla sitä, heikentämällä ilmankiertoa, lisäämällä kosteutta ja tarjoamalla ravintoa ja turvapaikan mikrobeille. Tällaiset patologiset muutokset voivat muuttua pysyviksi, jos korvatulehduksen hoito on epäasianmukaista. Altistavat tekijät suurentavat eläimen korvatulehduksen riskiä, mutta eivät aiheuta korvatulehdusta yksinään vaan taustalla on aina lisäksi jokin ensisijainen syy.
Altistavia tekijöitä ovat konformationaaliset poikkeavuudet (esim. epänormaalin kapea korvakäytävä, luppakorvat tai korvakäytävän liiallinen karvaisuus); liiallinen kosteus (esim. uimisesta johtuva); umpierityssairaudet (esim. kilpirauhasen vajaatoiminta) sekä hoitoperäiset tekijät (esim. pumpulipuikkojen aiheuttama trauma).
Mikrobit
Normaalin korvakäytävän iho ei ole steriili. Normaali pieneliöstö koostuu ensisijaisesti grampositiivisista bakteereista, mutta niitä ei ole paljon. Myös hiivasieniä on pieniä määriä. Bakteerit ja hiivasienet eivät siis ole korvatulehduksen ensisijaisia aiheuttajia, koska ne eivät aiheuta korvatulehdusta normaalissa korvassa. Korvakäytävän mikroympäristön muutokset voivat kuitenkin aiheuttaa tällaisten kommensaalisten mikrobien liikakasvua tai vaihtumisen ei-kommensaalisiksi gramnegatiivisiksi bakteereiksi. Tällöin bakteeri- ja hiivasieni-infektiot voivat aiheuttaa korvatulehduksen toissijaisesti.
Pieneliöstön vaihtuminen gramnegatiivisiksi mikrobeiksi, kuten Pseudomonas-bakteereiksi, liittyy useimmiten krooniseen korvakäytävätulehdukseen. Akuuttien tapausten kroonistumisen estäminen oikealla aloitushoidolla ja jatkuvalla estohoidolla voi auttaa estämään tämän vaikeahoitoisen bakteerin aiheuttaman infektion. Seuraavassa taulukossa on esiintyvyydet mikrobeille, jotka eristettiin yli 3 200:n korvakäytävätulehdusta sairastaneen koiran korvista 15:ssä eri kliinisessä tutkimuksessa.2 Yleisimmin eristetyt mikrobit olivat stafylokokit ja Malassezia. Gramnegatiivisia organismeja, kuten Pseudomonasta, eristettiin paljon vähemmän.
| Stafylokokit | 51.6% |
| Malassezia pachydermatis | 41.6% |
| Streptokokit | 15.1% |
| Pseudomonas | 13.5% |
| Proteus | 10.9% |
| Kolibakteerit | 8.8% |
2 Harvey, R.G.et al Ear Diseases of the Dog and Cat (2001); 37 Manson Publishing
Kliiniset merkit
Korvatulehduksen kliinisiä merkkejä ovat kutina, pään ravistelu, korvaerite, paha haju ja kipu tai epämukava olo. Usein omistaja huomaa yhden tai useamman näistä kliinisistä merkeistä ja hakeutuu siksi lemmikkinsä kanssa eläinlääkäriin.
Diagnosointi
Ulkokorvantulehdus voidaan diagnosoida kliinisten merkkien, kliinisen yleistutkimuksen ja korvantähystyksen perusteella. Ihanteellisessa tapauksessa tehdään aina myös irtosolu- ja loistutkimukset sopivimman hoidon valitsemiseksi. Jos irtosolututkimuksessa todetaan sauvabakteereja, korvaeritteestä lähetetään näytteet viljelyyn ja herkkyysmääritykseen.
Korvatulehdus voidaan luokitella akuutiksi, subakuutiksi, krooniseksi tai uusiutuvaksi/relapsoivaksi kliinisten merkkien keston ja aiemman hoitovasteen mukaan.
| Akuutti | Kliinisiä merkkejä ≤7 päivää |
| Subakuutti | Kliinisiä merkkejä >7 mutta ≤30 päivää |
| Krooninen | Kliinisiä merkkejä >30 päivää |
| Recurrent/Relapsing | Uusiutuva/relapsoiva Episodi parantunut oikealla hoidolla mutta uusiutuu säännöllisesti |
Kymmenen minuutin vastaanotolla ei ole aikaa täydellisten esitietojen kyselemiseen, mutta onneksi yksityiskohtaisia dermatologisia esitietoja ja tutkimusta ei luultavasti tarvita äkillisen ulkokorvantulehduksen ensimmäisellä ja toisella ilmenemiskerralla. Jos korvatulehdus on kuitenkin uusiutuva tai krooninen, tarvitaan paljon tarkemmat dermatologiset esitiedot ja tutkimus. Tällaisissa tapauksissa voidaan tarvita lähete muualle.
Hoito
Ensimmäistä tai toista kertaa ilmenevän äkillisen ulkokorvantulehduksen oireenmukainen hoito on varsin kohtuullista. Paikallishoitoon voidaan käyttää mm. korvapuhdisteita (esim. CleanAural) ja korvalääkkeitä (esim. Canaural).
Olipa paikallishoito mikä tahansa, tapausta on seurattava korvakäytävän puhtauden varmistamiseksi ja irtosolututkimus on tehtävä uudestaan infektion paranemisen varmistamiseksi. Omistajalle on painotettava, että infektion uusiutumisen estämiseksi tarvitaan monesti estohoitoa, kuten korvien puhdistamista jatkossakin.
Kissan tai korvan äkillinen korvasairaus voi aina muuttua uusiutuvaksi tai krooniseksi. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että ensimmäiset sairastumiset hoidetaan oikein, tilannetta seurataan asianmukaisesti ja estohoitoa annetaan jatkossakin.